maanantai 24. helmikuuta 2014

Poistoon

Siivoilin hieman laatikkojani sekä kosmetiikka jemmojani ja löysin tuotteita, jotka joutavat jo pois heitettäviksi.



Lumene Premium Beauty Uudistava Tehoöljy. En oikein pidä öljyjen käytössä ihonhoidossa (poikkeuksena hiusöljyt ja kasvojenpuhdistusöljyt), mielummin valitsen rasvan tai emulsion. Aluksi yritin käyttää tätä yksinään yövoiteen sijaan, mutta tuntui imeytyvän todella hitaasti ja jätti kasvot tahmean tuntuisiksi. Sitten luin ohjeesta, että tätä käytetään ennen päivä- tai yövoidetta. Voiteen kanssa tuntui kyllä imeytyvän huomattavasti paremmin. Sain tämän käytön aloituksen aikaan muutamia näppyjä iholleni, joten päättelin tämän olevan liian hoitavaa tai muuten epäsopivaa ihotyypilleni. En siis ottanut tätä jatkuvaan käyttöön ja käyttelin vain satunnaisesti, jolloin finnejäkään ei enää juuri ilmaantunut. Siltikin on jäänyt käyttämättä; ei tehnyt mitään ihmeitä iholleni ja käytän mielummin seerumia kuin öljyä kasvovoiteiden alla. On ollut avattuna sen verran kauan, että joutaa poistoon.


Nivean My Silhuette kiinteyttävä ja muokkaava vartalogeeli on pyörinyt myöskin aikansa laatikon perukoilla. Minulla usein jää tämäntyyppiset "selluliittigeelit- ja voiteet" käyttämättä alun innostuksen jälkeen, tästäkin on ehkä noin kolme neljäsosaa käytetty. Ei tämä mitenkään huono tuote ollut omassa kategoriassaan (mihinkään mullistaviin lupauksiin ja tuloksiin en näiden tuotteiden kohdalla edes usko).


Eveline Cosmetics Anti-Wrinkle Day Cream Combination Skin vaikutti aluksi hyvältä päivävoiteelta. Tuoksu oli miellyttävä ja imeytyi ihollekin hyvin. Kuitenkin päivän mittaan ihoni muuttui tämän kanssa jotenkin nihkeäksi ja tuntui ihan kuin olisi ollut ohut kalvo ihon pinnalla (naamakin "hiostui" toisinaan kummallisesti). Ei siis toiminut itselläni. Sitkeästi yritin tätäkin käyttää esim. vapaapäivinä ja yli puolet olenkin saanut hupenemaan, mutta kun ei vaan toimi eikä houkuttele käyttämään niin lähtee nyt poistoon.


Yves Rocher Les Plaisirs Nature Organica Vanilla Pehmeä Vartalovoide oli unohtunut kaappiin niin pitkäksi aikaa (olin tätä pari kertaa kuitenkin kokeillut kauan sitten), että tuoksu oli muuttunut jo hieman omituiseksi. Purkin kyljessä ilmoitetaan säilyvyydeksi 6 kuukautta avaamisesta ja tuo aika on todellakin jo ylittynyt. Harmi, sillä tykkään kovasti tämän sarjan suihkugeeleistä ja vartalovoiteista. Ellen ihan väärin muista taisin saada tämän joskus tilaajalahjaksi. Tuo purkki on nätti, mutta ei kovin käytännöllinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti